Qridi logo

Kaksivuotinen esiopetus

Waves shape

Qridi toimii pedagogisen dokumentoinnin välineenä esiopetuksessa


Pedagoginen dokumentointi on keskeinen osa kaksivuotisen esiopetuksen suunnittelua, toteuttamista sekä toiminnan arvioimista ja kehittämistä. Dokumenttien avulla opettaja voi tehdä kunkin lapsen oppimista ja kehittymistä näkyväksi ja samalla motivoida lasta oppimaan.


Qridin päiväkirjatoiminto on mainio väline pedagogiseen dokumentointiin. Opettaja voi antaa lapsille tehtävänannon videoimalla, kuvin, nauhoittamalla ääntä ja kirjoittamalla. Lapset vastaavat päiväkirjaan sanoin, videoin, kuvin, äänitiedostoin sekä emojin helppokäyttöisessä käyttöliittymässä. Yleensä lapset käyttävät Qridiä ryhmän tablet-laitteilla. Dokumentointiin voidaan aina palata. Näin tehdään näkyväksi opittua ja lapset voivat pohtia mitä vielä haluaisivat oppia.


Opettaja ja huoltaja näkevät vastaukset omissa käyttöliittymissään ja voivat kommentoida niitä videoin, sanoin, kuvin, äänitiedostoin sekä emojeilla. Päiväkirjassa tehdään näkyväksi opittua ja lapset voivat pohtia mitä vielä haluaisivat oppia. Kuvia voidaan hyödyntää esim. lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelman (LEOPS) yhteydessä.

Kuva 1. Lapsi voi tehdä päiväkirjamerkintöjä puhelimella tai tablet-laitteella. Opettaja näkee lapsien vastaukset ryhmä- ja yksilökohtaisesti tietokoneellaan.



Qridi helpottaa arvioinnin toteutusta esiopetuksessa


Arviointi on kiinteä osa esiopetusta. Opettaja ja lasta ohjaava muu henkilöstö seuraavat kunkin lapsen kehittymistä ja oppimista esiopetuksen aikana. Seuraamisen kohteena ovat lasten työskentely, käyttäytyminen ja heidän oppimisensa edistyminen eri tiedon- ja taidonaloilla.


Qridin Arviointijunan avulla lapsille voidaan visualisoida ryhmän ja yksilölliset seuraamisen kohteet junan vaunujen muotoon. Opettaja voi aktivoida lapsiryhmälle junan haluamaansa teemaan liittyen. Junassa on vaunuja, jotka jokainen sisältää oppimistavoitteen.


Lapsi näkee junan vaunut omassa käyttöliittymässään ja arvioi yhdessä opettajan kanssa edistymistään vaunun tavoitteessa. Lapsi voi kuunnella vaunun tekstin äänitiedostona. Vaunuun on mahdollista liittää videoita, ääntä, kuvia ja tekstiä, jotta voidaan osoittaa lapsen edistymisen vaunun tavoitteessa.


Opettaja, lapsi ja huoltaja näkevät lapsen edistymisen tavoitteissa omissa käyttöliittymissään.

Kuva 2. Opettaja voi aktivoida junanvaunutavoitteet lapsille. Opettaja näkee lapsien vastaukset ryhmä- ja yksilökohtaisesti tietokoneellaan. Lapsi arvioi omaa osaamistaan omassa käyttöliittymässään.

Kuva 3. Opettaja, lapsi ja huoltaja näkevät lapsen edistymisen tavoitteissa omissa käyttöliittymissään.


Koottua dokumentaatiota käytetään niin, että kukin lapsi voi havaita edistymistään. Tämä rakentaa lasten myönteistä käsitystä itsestään oppijana.



Qridin avulla lapsen on helppo tehdä itsearviointia


Esiopetuksessa kehitetään lasten edellytyksiä itsearviointiin. Lapsia rohkaistaan kuvaamaan, mistä he esiopetuksessa pitävät, missä he ovat omasta mielestään onnistuneet ja mitä he haluaisivat opetella jatkossa. Opettaja ohjaa lapsia myös pohtimaan yhteisen toiminnan onnistumista. Lasten oppimisen polun aikana vähitellen kehittyvä itsearviointitaito on osa oppimisen taitoja.


Qridin kaikissa toiminnoissa lapsi voi tehdä itsearviointia. Edellä kuvattujen toimintojen lisäksi Qridissä on myös arviointitoiminnallisuus, jossa opettajat voivat laatia itsenäisesti tai yhdessä sopivia arviointikysymyksiä lapsille. Arviointikysymyksiin voi valita sopivan skaalauksen ja eri vastausvaihtoehdoille voi antaa selitykset. Arviointikysymykseen voi liittää havainnollisen kuvan kuvakirjastosta. Myös opettaja ja huoltaja voi antaa arviointeja lapsesta.


Arviointitoiminnon kautta lapset voivat harjoitella itsearviointia yhdessä huoltajien tai esiopetuksen henkilöstön kanssa. Huoltajat pääsevät seuraamaan oman lapsen oppimista ja osallistumaan esiopetuksen toimintaan. Opettajat käyttävät lasten kasvun ja oppimisen seurannasta saamaansa (ryhmä- ja yksilö)arviointitietoa ja dokumentaatiota pedagogisessa suunnittelussa ja opetuksen uudelleen suuntaamisessa. Toiminnallisuus on paljon käytetty esimerkiksi viikkoarvioinneissa.

Kuva 4. Lapsi voi tehdä itsearviointeja puhelimella tai tablet-laitteella. Opettaja näkee lapsien vastaukset ryhmä- ja yksilökohtaisesti tietokoneellaan.


Qridin käyttö rakentaa luontaisen jatkumon alkuopetukseen


Qridi on käytössä laajasti perusopetuksessa ympäri Suomen. Qridin käyttö esiopetusryhmissä tukee lasten sujuvaa siirtymää esiopetuksesta alkuopetukseen. Alkuopettaja näkee päiväkirjasta, arvioinneista ja arviointijunasta millaista toimintaa esiopetuksessa on ollut, mistä lapsi on kiinnostunut ja millaisten asioiden parissa hän on työskennellyt. Esi- ja alkuopetuksen toimintakulttuurien yhtenäisyys luo turvallisuutta lapsen opinpolulla.


Huoltajat saavat usein palautetta lapsensa työskentelystä, käyttäytymisestä ja oppimisen edistymisestä


Qridin avulla huoltajat näkevät oman käyttöliittymänsä kautta lapsen kasvun ja kehityksen. Qridiin kertyvien dokumenttien avulla voidaan havainnollisesti kertoa esiopetuksen toiminnasta huoltajille. Huoltajat saavat usein palautetta lapsensa työskentelystä, käyttäytymisestä ja oppimisen edistymisestä, jotta he voivat osaltaan tukea lastaan.



Qridi mahdollistaa dynaamisen pikaviestinnän huoltajien kanssa


Viestintätoiminto mahdollistaa viestinnän esiopetuksen henkilökunnan ja kodin välillä. Keskustelu voi olla ryhmäkeskustelu, johon kuuluvat kaikki ryhmän huoltajat ja ryhmän opettajat. Huoltajat voivat viestiä ryhmässä, mutta eivät voi lähettää keskenään yksityisviestejä. Yksityisviestit opettajan ja huoltajan välillä ovat mahdollisia. Käytössä on myös ilmoitustaulu, johon opettaja voi kiinnittää olennaisimmat viestit. Viestit voivat sisältää tekstiä, kuvia, videoita, äänitiedostoja ja liitetiedostoja sekä emojeita.


Kuva 5. Huoltajat voivat käyttää dynaamista pikaviestintää puhelimellaan.


Qridiin on helppo kirjautua


Lapset voivat kirjautua Qridiin kätevästi QR-koodilla. Yleensä lapset käyttävät Qridiä tablet-laitteilla. Tavallisesti joka viikko on varattu hieman aikaa Qridin käyttöön.


Kuva 6. QR-koodi on lapselle vaivaton tapa kirjautua Qridiin.


Lasten tunnukset saa tulostettua opettajan käyttöliittymästä. Usein tulosteet löytyvät laminoituna lapsen lokerosta tai vihkon välistä. QR-koodi vähentää kirjautumiseen kuluvaa aikaa merkittävästi.


Kuva 7. Opettaja käyttää Qridiä tietokoneella, huoltaja puhelimella ja lapsi tablet-laitteilla tai puhelimilla. Huoltajille ja lapsille on iOS- ja Android-mobiilisovellukset.